Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta ovat yhdistäneet palvelutuotantonsa 1.1.2005 lukien. Yhteistyösopimuksen mukaan Viitasaaren kaupunki vastaa perusturvan sekä teknisen toimen ja ympäristötoimen palveluista molempien kuntien alueella. Pihtiputaan kunta vastaa sivistystoimen palveluista ja hallinnon tukipalveluista sekä maataloushallinnosta molempien kuntien alueella.
Viitasaaren perusturva julistaa haettavaksi
KAKSI SENIORINEUVOJAN VIRKAA 1.3.2012 alkaen
Seniorineuvojien alkusijoituspaikat ovat vanhuspalveluissa sekä Viitasaaren kaupungin alue että Pihtiputaan kunnan alue. Lisäksi seniorineuvojat tulevat vastaamaan jatkossa omaishoidontuen myöntämisestä.
Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen nro 804/92 § 4 mukainen tutkinto, tai AMK- tutkinto, johon sisältyy / on aikaisemmin suoritettuna tehtäväalan syventävät opinnot sekä kokemusta vastaavista työtehtävistä.
Edellytämme kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä atk- ja vuorovaikutustaitoja, kehittämishalukkuutta sekä aktiivista ja myönteistä työotetta. Hakijalta edellytetään oman auton käyttömahdollisuutta.
Työ on päivätyötä, palkkaus KVTES:n mukainen. Viroissa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Työpaikka on savuton.
Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa 30.1.2012 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Viitasaaren kaupunki, Vanhuspalvelujohtaja, Keskitie 10, 44500 Viitasaari. Hakemusasiakirjoja ei palauteta. Valinta on ehdollinen kunnes valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärinlausunnon terveydentilastaan.