Hankkeiden valintakriteerit
Kaikkien Viisarin rahoittamien hankkeiden tulee täyttää seuraavat yleiset edellytykset:
Ohjelmanmukaisuus
Hanke sopii Viisari-ohjelman teemoihin. Hanke joko
-
edistää maaseudun elinkeinotoimintaa kehittämällä uusia tuotteita, palveluita, toimintatapoja tai yhteistyömuotoja
-
tai lisää yrittäjyyteen, tietoyhteiskuntaan tai yhteistoimintaan liittyvää osaamista
-
tai parantaa yhteistoiminnallisesti maaseutuelinympäristön viihtyisyyttä tai palveluita.
Paikallislähtöisyys
Hankkeen lähtökohtana ovat Viisari-alueen asukkaiden ja elinkeinonharjoittajien tarpeet ja toiveet. Hanke tukeutuu paikallisiin voimavaroihin ja toimijoiden yhteistyöhön.
Toteutettavuus
Hanke on realistinen ja hakijan toteutettavissa. Hankkeelle on osoitettavissa selkeät, mitattavat ja saavutettavissa olevat tulokset. Hankkeen toimenpiteet, työnjako ja hallinnointi on suunniteltu etukäteen.
Taloudellisuus
Hankkeella on hyvä hyötysuhde eli panostus hankkeeseen on sopusoinnussa tulosten kanssa. Hanke perustuu kannattavaan toimintamalliin tai liikeideaan. Hankkeen rahoitus on kattavasti suunniteltu, ja hakija on valmis sitoutumaan hankkeen toteuttamiseen myös rahallisesti.
Hankkeiden valintaan hanketyypistä riippuen vaikuttavat myös seuraavat ohjaavat painotukset:
Työllistävyys
Hanke luo uusia, pysyviä, osa-aikaisia tai tilapäisiä työtilaisuuksia tai säilyttää olemassa olevia työpaikkoja. Naisten ja nuorten työllistymistä edistävät hankkeet ovat etusijalla.
Innovatiivisuus
Hanke on Viisari-alueella uutta luova tai uutta tuova. Hankkeessa kehitetään uusia tuotteita, palveluita, toimintatapoja tai yhteistyömuotoja, käytetään uutta tuotantomenetelmää tai teknologiaa, tai tuotetaan alueelle uutta osaamista. Koulutushankkeissa tietoverkkoja hyödyntävät hankkeet ovat etusijalla.
Ympäristöystävällisyys
Hanke hyödyntää ympäristöä ja paikallisia luonnonvaroja kestävällä ja säästävällä tavalla ja sillä on myönteisiä ympäristövaikutuksia. Hanke lisää ympäristötietoisuutta ja -osaamista. Ympäristölle vahinkoa aiheuttavia hankkeita ei voida toteuttaa.
Yhteistyö
Hankkeella edistetään toimijoiden yhteistyötä ja verkostoitumista Viisari-alueella ja sen ulkopuolella. Usean toimijan yhdessä toteuttamat hankkeet ja verkostohankkeet ovat etusijalla.
Jatkuvuus
Hankkeen tulosten ja toimintatapojen levittäminen ja hyödyntäminen, toiminnan jatkaminen ja ylläpitäminen sekä omistusoikeudet hankkeen päätyttyä on suunniteltu etukäteen. Yrityshankkeella on edellytykset jatkuvaan taloudellisesti kannattavaan toimintaan. Hanke kytkeytyy alueen kehittämiskokonaisuuteen eli muihin saman alan kehittämistoimenpiteisiin ja -toimijoihin.
Siirrettävyys
Hankkeen perusajatus ja toimintamalli ovat sovellettavissa toteutettavaksi muillakin maaseutualueilla.
Hallituksen linjauksia
Viisarin hallitus on tehnyt seuraavia linjauksia hankkeita koskien:
-
yleishyödyllisen investointihankkeen maksimituki on 50 %
-
kirjahankkeet jäävät Leader-rahoituksen ulkopuolelle
-
sellaista toimintaa, joka lisää moottoriajoneuvojen käyttöä luonnossa, ei tueta hanketuella
- kylälle, jossa on jo toimiva tai kehitettävissä oleva kokoontumispaikka, ei tueta uudisrakentamista kokoontumistilaksi
- julkisoikeudelliselle yhteisölle myönnettävä yleishyödyllisen investointihankkeen tuki voi olla 100 %
- autokorjaamot ja huoltamot jäävät kilpailutilanteen takia Leader-rahoituksen ulkopuolelle Tapauskohtaisesti tukea harkitaan, mikäli yritys tarjoaa merkittäviä palveluja paikallisille yrityksille.
- energiapuun korjuuseen tarkoitettujen laitteiden investointituki on enintään 25 %
- kauneudenhoito- ja kampaamoalan yritykset jäävät kilpailutilanteen takia Leader-rahoituksen ulkopuolelle
- Yritysrahoituksen käynnistystuki rajataan 12 kuukauteen 24 kuukauden sijaan
- Vuonna 2012 yleishyödyllisten investointien kohdalla tuetaan rakennusten kunnostusta lämpö- ja jätevesijärjestelmien osalta, muuta rakentamista ei tueta, em. kohteiden toteutusaika on enintään kaksi vuotta. Linjaus ei koske rakennelmia.
|
Hankkeella ei voi tehdä bisnestä!
|
|